25. maalis, 2016

Oman eteismatto-ongelman ratkaisu

Heipsan,

Itsekin olen painiskellut viime vuodet ihmetellen asuntomme eteistä. Kooltaan se on huikeat puolitoista metriä leveä ja yli viisi metriä pitkä käytävä, johon aukeaa kuusi ovea. Tarpeeksi pitkää mattoa siihen ei ole löytynyt, niinpä tein sen itse.

En kuitenkaan ollut tarpeeksi pohtinut kuinka perheemme käyttää tuota tilaa. Itse jätän mielelläni koiranlenkityskengät pieneen nurkkaukseen ulko-oven saranapuolelle koiran remmin alle. Perheemme urheilija nuorukainen kävelee hyvin pontevin, eteenpäin vievin askelin, joten pitkämatto yrityksistä ja kokeilluista keinoista huolimatta seilasi toisesta päästään käytävän leveydeltä, pakottaen jättämään kengät paljaan lattian päälle.

Talvisin kenkien pohjissa kulkeutuu hiekotushiekkaa ja kosteutta, vaikka kuinka pyyhkisimme jalat alaovella. 80 senttiä leveä matto ei millään suonut tarpeeksi suojaa laminaattilattialle. Lattia on kauniinvärinen, tumma, jossa puunsyykuviointi kirjavoi lattiaa. Yksivärinen matto sai lattian näyttämään entistäkin kirjavammalta. Joskus mieheni kommentoi tumman, lattian värisen maton voivan mahdollisesti olla potenttiaalinen vaihtoehto matoksi.

Tänä keväänä innostuin kutomaan perinteisesti kolmella sukkulalla raidallisia mattoja. Valmiiden mattojen maltillinen kirjavuus muistutti paljolti lattiamme laminaattia. Päätin lähestyä omaa eteistämme käyttötapojemme pohjalta esteettysyyttä unohtamatta. Pajan kudevalikoimaa katsellessani päädyin musta-tummanruskea-maitokahvi/beige -yhdistelmään trikookuteesta ja yhtenä moppilanka elävöittämään struktuuria.

Ulko-oven eteen valmistin 80 senttiä leveän käytävämme leveyden pituisen maton, jolle on hyvä jättää kengät ulkoa tullessa. Siis 80 senttiä tuosta viidestä metristä oli ratkaistu. Loppu eteiseen halusin leveämmän maton, mutta toisaalta kaunis lattiakin saisi näkyä. Yleiset sisustusohjeet maisitsevat, että eteisenmaton tulisi kattaa ainakin kuusi askelta ulko-ovelta. Siis loppu käytävää ei välttämättä tarvitsisi matottaa. Päätin katkaista maton olohuoneen nurkan kohdalta, jolloin päivänvalo saisi kulkea paljaalla lattialla.

Valmistin samoilla materiaaleilla 100 senttiä leveän ja 2,70 metriä pitkän maton, jonka toiselta reunalta vielä laittaisin huonekalujen jalkojen alle. Mutta haittaisiko esteettistä silmääni, että mattojen raidat olisivat eri suuntiin.

Nyt mattoja on koekäytetty kuukauden verran ja ne ovat kuin tilaan tehdyt. Siis juuri siihen tilaanhan ne ovatkin tehty. Raitojen eri suuntaisuutta ei käytössä huomaa, koska matot ovat yleisilmeeltään kirjavat. Käytössä on havaittu, että kaikki aiemmin vaivanneet ongelmat tilassa ovat ratkenneet siten ettei niitä osaa edes ajatella.

Mitä sitten tapahtui vanhalle eteisen matolle? Matto oli kaunis 4,30 metriä pitkä 80 senttiä leveä kauniin värinen, yksinkertaisesti kuvioitu trikoosta valmistettu matto ja se sopi erinomaisesti kotimme väritykseen. Pari viikkoa se odotteli aikaansa, kunnes se idea sitten tuli. Se sai uuden elämän makuuhuoneen mattona, tosin metrin verran lyhyempänä.

Kaikessa sisustuksessa kannattaa ensin miettiä omia tarpeita ja kuinka tilaa käyttää. Pienillä tarkoin harkituilla yksityiskohdilla tilasta saa todella toimivan, kauniin ja kotoisen viihtyisän.